Narri ja lentävä koira

Herään, kun taivaalta sataa jäitä. Ukkonen jyrisee taukoamatta ja kuulostaa siltä, että koko kaupunki pamahtelee liitoksistaan. Kuukaudentakainen vedenpaisumus toistuu, eikä sade taukoa, vaikka vettä tulvii jo alakerroissa asuvien koteihin, kauppoihin ja työmatkailijoiden kenkiin. Kadut juoksevat jokina ja joku hatarammin rakennettu autonkottero on vaarassa muuttua pieneksi laivaksi, jonka aallot kuljettavat merelle. Huolestuneet uutistenlukijat selostavat sateenvarjojensa alta, että todennäköisesti tulva jatkuu useamman päivän. Kun kaupunki ottaa perusteellisen kylvyn, sitä kuivatellaan pidempi tovi.

IMG_5487

Sunnuntai-iltana taloon muuttaa uusi asukki. Hän saapuu Buenos Airesiin pienestä merenrantakaupungista vähintään yhtä hölmistyneenä kuin minä vuosi ja viisi kuukautta takaperin. Ensimmäisiä päiviään täällä viettävälle, herkkäkuuloiselle olennolle pääkaupungin meteli on hämmentävä kokemus. Puhumattakaan siitä, mitä nenä kertoo. Kaikkialla haisee märälle asfaltille, pakokaasuille ja aivan vieraiden kavereiden pissalle. Ja varmaan juuri siksi tämä uusi kämppäkaveri ei suostu tekemään tarpeitaan pihalle. Kiltisti hän kipittää lenkin lähipuistoon ja takaisin, mutta pissin hän säästää keittiönlattialle tai parvekkeen nurkkaan. Ukkosta tuo karvaturri on paennut sängyn alle, jossa se luimistelee korviaan ja selvästi kaipaa pikkukaupungin rauhaa. Kerron sille, että kannattaa olla itselleen armollinen ja antaa sopeutumiselle aikaa. Kulttuurishokki menee vähitellen ohi ja uudetkin nurkat alkavat hiljalleen haista tutuille.

Koirat leipomon ovella

Koiran haavehetki leipomon ovella

Muistan, että minullakin oli koira. Tai oikeastaan se ei asunut meillä kotona, vaan ukin ja mummon luona. Se oli susikoira ja muutenkin miltei sudenkaltainen. Suuri, vaarallinen, harmaa piikkihammas, joka ei epäillyt haukata tunkeilijan perstaskua kitaansa. Taisipa se osata lentääkin. Ukki ja mummo eivät tosin lemmikistäni tienneet, eivätkä äiti ja isäkään. Kerroin salaperäisestä susikoirastani vain koulussa harvoille ja valituille henkilöille, jotka tuntuivat tarvitsevan kunnon puraisua. Samaan tarinaan sisältyi hevimetallia kitarallaan soittava hurja eno, joka siskontyttöä puolustaakseen oli valmis täräyttämään kuittailijoilta kitarallaan tajun kankaalle. Todellisuudessa kaikki oli satua. Susikoiraa ei ollut olemassa ja eno oli rauhallinen kuin punatulkku pakkasaamuna. Mutta minä olin pesunkestävä huijari. Tarinankertoja tai narraaja, narratologin taimi, miten tahansa kukin tuon haluaa muotoilla.

Kahden mentävä satu

Kahden mentävä satu

Uskon edelleen: elämämme on satu. Kukin valitsee itse minkävärisellä kynällä satunsa kirjoittaa. Tyylilajivalikoima on loputon. Kyseessä voi olla hulvaton romanttinen huumoriopus, rohkaiseva kasvutarina, nopean toiminnan täytteinen dekkari tai K-18 kauhukertomus, jossa hörpitään myrkkyliemiä ja odotellaan taivaalta laskeutuvia tuntemattomia uhkia. Yksi vaihtoehto on myös kirjoittaa yksilöstä, joka joutuu aina vastakkain muiden lajitoveriensa kanssa ja tekee vallankumouksia tai ottaa turpaansa.

Ihmisten tarinat ovat kirjavia kuin kissan täkki. Tunnen henkilöitä, jotka ovat pysäyttäneet laumoittan varkaita, pelastaneet satoja kuuseen kiivenneitä lemmikkieläimiä ja löytäneet kadonneita lompakkoja siinä määrin, että Sherlock Holmes tuntisi itsensä puuhastelijaksi heidän rinnallaan. Tunnen henkilöitä, joille sattuu toistuvia onnettomuuksia. Kun katkennut jalka on paikattu, kopsahtaa kattoterassilta irtokivi keskelle kalloa ja halkaisee koko hökötyksen. Ja juuri kun he ovat selvinnet kuolettavasta sähköiskusta, heiltä ryöstetään viimeinenkin roponen tuntemattolla teräaseella uhaten. Tunnen myös henkilöitä, jotka köllöttelevät aina laiturin aurinkoisella laidalla, keksivät herkullisimmat jälkiruokareseptit ja löytävät elämänsä rakkauden kuin sadun prinssit ja prinsessat. Ja sitten ovat erikseen ihmetarinoitsijat ja muut, jotka kirjoittavat uskonnollisia hurmioteoksia erinäisten henkiolentojen ilmestymisistä ja katoamisista.

Turvatarkastus

Turvatarkastus

Ja millaisen elämän rakennan minä itse? Huomaan kirjoittaneeni muutamaa kynää vaihdellen. Välillä tarina kertoo eräästä pisamanaamaisesta narrittaresta, joka liukastelee banaaninkuoriin eri puolilla maapalloa ja maassa maatessaan lumoutuu löytäessään taivaalta Kassiopeian tähtikuvion kaksoisveen. Välillä tarinoissani hiippailee värikkäisiin harsoihin verhoutuva mystikkomuori, jolle tapahtuu asioita ainoastaan kohtalon johdatuksesta ja joka salaa uskoo kaiken X-filesissä näkemänsä todeksi. Hän on noitien lähettämä vakooja Kyöpelivuoren uumenista tai vähintään indigokansalainen. Toisinaan tarinoissani seikkailee supersankari, joka jaksaa jaksaa ja jaksaa, ja sitten taas kirjoittaa itsensä niiiin uupuneeksi, että hänen selkänahallaan on varmasti luututtu kokonaisen korttelin lattiat. Kaikki on satua ja itse valitsen, millaisiin satuihin milloinkin haluan uskoa ja miten ne haluan kirjoittaa. Kysyn itseltäni, millaisia satuja tarvitsen elääkseni elämäni niin kuin se olisi hyvä kirja.

Markkina-Martin tarinoissa Suomikin muuttuu juustojen ja lumihuippuvuorten luvatuksi maaksi.

Markkina-Martin tarinoissa Suomikin muuttuu juustojen ja lumihuippuvuorten luvatuksi maaksi.

Kun on kaukana kotoa, vaihtaa penkkiä, maisemaa, kulkuneuvoa, kieltä, keskustelukumppania tai lähikauppaa, on omiin tarinoihinsa helpompi saada uusi näkökulma. Ehkä kaiken haluaakin kirjoittaa uudelleen, hieman eri tavalla. Ja kuin taikaiskusta muuttua toisenlaiseksi fiktiiviseksi henkilöksi. Muistan erään arkkitehdin, joka oli kolmenkymmenen vuoden ajan luullut olevansa henkilö, joka ei pidä suklaasta. Kunnes hän eräänä päivänä, satunnaisesta mielijohteesta puolittain epähuomiossa laittoi palasen suuhunsa, ja huomasi, että oli pahasti erehtynyt. Todellisuudessa mikään ei ollut maistunut niin herkulliselta kuin se suklaa. Nyt hän syö tyytyväisenä suklaatyhjiötään täyteen, ja hahmottelee, missä kaikissa muissa yksityiskohdissa elämän käsikirjoitusta voisi korjata.

Joku muukin harrastaa seinille piipertämistä

Joku muukin harrastaa seinille piipertämistä

Vuodet kuluvat, lehdet kääntyvät ja koko ajan kirjoittajan kynä pysyy tuntuvassa liikkeessä. Mummolan lentävä susikoira on jo vuosia takaperin muuttanut Turkuun opiskelemaan lääketiedettä. Enkä minäkään ole enää se koulunpihalla jalat vinksallaan seisova paksu tyttö, joka oli niin outo, että muut eivät siitä sellaisenaan tykänneet. Ehkä en koskaan ollutkaan.

Mystisen narrittaren viimeinen viikko Buenos Airesissa on alkanut. Vietän koko yön suuremman leijonan vasenta villasukkaa neuloen. Kun ensi maanantaina lennän kohti kesää, täällä ilma-alat jatkavat viilenemistään, viimeisetkin lehdet putoavat ja kaupunki pukeutuu kylmään talvivaloon. Ensimmäinen sukka on valmistunut jo tammikuussa, kirpeänä pakkasaamuna Kuopiossa kiroilun ja hampaidenkiristelyn säestyksellä. Sen pari tulee valmiiksi ja pitää sisällään varmasti vähintään yhtä monta löysää silmukkaa ja virhepistoa kuin edellinenkin, mutta täyttää sydänalani tyytyväisyydellä. Tuntuu hyvältä neuloa viimeinen silmukka, sulkea ympyrä ja saada jotakin valmiiksi. Ja kaiken tuon keskellä olla armollinen omalle keskeneräisyydelleen. Sille, että minulla on lupa neuloa villasukka, joka muistuttaa baskeria. Ja siitä huolimatta se lämmittää.

talvivaloa

talvivaloa

Yläkerrassa viimeistä saumausta odottaa mosaiikkipalasista koottu merikieppi, josta lopulta tulikin vesipisaroita ja punaisia sydämiä kasvava puu. Sade jatkaa rummuttamistaan, bussit uiskentelevat kohti keskustaa ja pieni musta koiraystävämme on uskaltautunut sängyn alta ikkunan ääreen. Siinä se istuu, uudet tuoksut nenässään, ja haaveilee lentämisestä.

Mainokset
Seuraava artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: